Meri takapihalla

Viikonloppuväsymys seuraa aamuyöhön kestänyttä Netflix-maratonia ja noutoruokaa siitä lähiravintolasta, jolla on välkkuvät neonvalot ja liian kovaääninen musiikki. Newcastlelainen ystäväni ei ollut uskoa minua, kun kerroin, etten ollut koskaan ennen kokeillut parmoa. Minä kuvittelin hänen huijaavan, kun hän tunnusti, ettei koskaan ollut käynyt katsomassa Angel of North -patsasta. Tämä tietenkin tarkoitti yhteistä taideretkeä.

Pohjoisen enkeli on vaikuttava, mutta luvatun lämpimän syleilyn sijasta se tuntuu hieman uhkaavalta. Kenties, koska sillä ei ole lainkaan kasvonpiirteitä, ei minkäänlaista tunneskaalan kuvausta. Mutta se on kieltämättä vaikuttava, minä yletyn tuskin sen nilkkoihinkaan asti.

Äitini kanssa puolestaan vierailimme Alnwickin linnassa, joka löytyy melko läheltä Newcastlea. Harry Potter -fanina ensimmäisten elokuvien kuvauspaikkojen näkeminen aiheutti huomattavasti innostunutta hihkumista. Lisäksi linnan puutarha on uskomattoman valtavine puutaloineen, kauniine suihkulähteineen ja romanttisine ruusutarhoineen. Suosikkini oli kuitenki Poison Garden, myrkyllisten kasvien kehto.

Kesä alkaa olla ohi, vaikka töissä nuorten puutarhakerhon kasvattamat kukat koittavat yhä sinnitellä. Kaikki puhuvat talvesta kunnioituksella ja pelolla, "talvi on tulossa", olo on hieman kuin Game of Thronesissa. Uskoisin Suomen talveen tottuneen kuitenkin pärjäävän täälläkin.

Keskustaan avautui uusi kissakahvila, Mog on Tyne. Toisen vapaaehtoisen kanssa päätimme kokeilla paikkaa, meidän molempien kissat kun odottavat yhä kotona. Hauskempaa kuin odotin, kissat pyörivät jaloissa ja jahtasivat toisiaan. Kahviloissa istuskelu ylipäätään on lempiajanvietteitäni, vaikka rahat kuluvatkin nopeasti.

 niin Whitley Bayssa, Tynemouthissa kuin Cullercoatsissakin ovat hienon hiekan peittämiä kuin lomamatkojen mainoksista. Välillä on vaikea uskoa, että todella olen täällä. Että asun täällä. Halutessani nähdä meren voin poiketa työpaikalta käytännössä takapihalle ja nähdä maailman kuvastuvan itsestään. Rannat