lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pieniä askeleita

Työskentelin tänään toisessa projektissa, kuin yleensä, toisinaan viikonloppuina meillä on vuoroja muissa paikoissa kuin omissa projekteissamme. Teekupillisen tarjonnut nainen sattui olemaan sama, joka piti meille perehdytyksen kyseisestä paikasta ja juteltuamme tovin hän tokaisi muistavansa perehdytyksen, jossa olin kuulemma näyttänyt "aivan kauhistuneelta". Nauroin mukana ja myötäilin, olin varmasti ollut kauhuissani, minun täytyi olla. Uusille ihmisille puhuminen ei muutenkaan ole aina helppoa minulle, eikä asioita helpota, jos en tunne ketään ja kieli tuntuu vieraalta, jotenkin rikkinäiseltä (geordie aksentti on kuin oma kielensä).
Olen ollut täällä noin puolitoista kuukautta, se on lyhyt aika. Mutta tunnen itseni varmemmaksi. Voin jutella muille joutumatta etukäteen pohtimaan mitä oikein sanoisin. Pystyn vitsailemaan työkavereideni kanssa. Yksinkertaiset asiat eivät enää hirvitä, vaikka isommille joukoille puhuminen varmaan vavisuttaisi vieläkin. Mutta huomaan jo muutoksen. En pelkää enää tulla huomatuksi.
On vaikea kuvitella versiota, jossa en olisi lähtenytkään. Jos olisin jäänyt kotiin, olisin näihin aikoihin saamassa vastausta koulutuspaikoista. Monet ystävistäni pääsivät tänä vuonna opiskelemaan ja heidän viestejään on ollut ilo lukea. He kuulostavat onnellisilta. Viesteistä muistuu kuitenkin väistämätön todellisuus: tämä vuosi loppuu joskus. Minun täytyy palata Suomeen, lakata haahuilemasta ja kouluttautua. Olen edelleen hukassa. Se ei vaivaa minua niin paljon täällä, toivon vain ahdistuksen pysyvän aisoihin, kun koittaa aika lähteä täältä. Nyt vaikeaa on ollut vain, kun paras ystäväni vietti syntymäpäiväänsä kuun alussa, eikö minun kuuluisi olla siellä?
Pysyttelen kuitenkin positiivisena, täällä on helppo hukuttaa itsensä tekemiseen. Erilaiset festivaalit, markkinat ja näyttelyt hypähtelevät esille etsimättäkin ja niiden lisäksi töitä riittää. Omassa projektissani tunnen oloni mukavaksi, nuoret juttelevat minulle enemmän. Ensi viikolla koittaa tulokoulutus, odotan muiden vapaaehtoisten tapaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti